Työhaastattelu

CVMikäli työhakemuksesi saa työnantajan kiinnostumaan, on seurauksena kutsu työhaastatteluun. Tutustu etukäteen työantajan verkkosivuihin. Muista selvittää yrityksen sijainti, jotta tiedät tarkalleen minne mennä haastattelupäivänä. Saavu haastatteluun ajoissa ja virkeänä. Haastattelija luo sinusta mielikuvan jo kättelyn perusteella, ensivaikutelmaa voi olla vaikea myöhemmin muuttaa. Muista siis hyvä ja kohtelias käytös. Muista myös siisti ja huoliteltu ulkonäkö. Haettava tehtävä määrittelee pukeutumista. Haetko asiakaspalvelijan, tehtaan työntekijän vai johtajan paikkaa – pukeudu hakemasi tehtävän mukaan. Tärkeintä kuitenkin on, että koet olosi vaatteissa luontevaksi ja mukavaksi. Myös sanaton viestintä, kuten ilmeet ja eleet vaikuttavat siihen millaisen mielikuvan haastattelija sinusta muodostaa. Ota haastatteluun mukaan portfolio, johon olet koonnut työ- ja tutkintotodistuksia tai työnäytteitä. Aseta päällimmäiseksi tärkeimmät ja työn kannalta oleellisimmat paperit.

Työhaastattelussa voi pärjätä hyvin monella tavalla. Ole siis reippaasti oma itsesi ja yritä olla jännittämättä liikaa!

Haastattelutilanne saattaa vaihdella leppoisasta jutustelusta ristikuulustelu-tunnelmaan. Haastattelijoita voi olla yksi tai useampi. Muista tällöin huomioida kaikki pöydän toisella puolella istuvat henkilöt tasapuolisesti. Joskus voidaan myös käyttää ryhmähaastatteluja, jolloin
paikalla on siis useampi työnhakija. Tällöin sinun tulee pitää huolta siitä, että saat riittävästi oman äänesi kuuluviin mutta kuitenkin olla varovainen siinä, ettet liiaksi vie suunvuoroa muilta haastateltavilta.

Haastatteluun saattaa myös sisältyä jokin tehtävä, jollainen sinulla voisi tulla vastaan myös haettavan työtehtävän puitteissa. Se voi olla esim. ongelmanratkaisu tai tilanne, jossa joudut priorisoimaan tärkeimmät tehtävät suuresta tehtävämäärästä.