Osa-aikatyö on ihan parasta

Valmistuin liiketalouden tradenomiksi vuonna 2009. Töitä olen tehnyt 13-vuotiaasta lähtien ja työskentelin myös opintojeni ohessa. Nykyistä hallintokoordinaattorin työtä viestinnän asiantuntijatoimisto Viestintä-Piritassa olen tehnyt vuodesta 2015 alkaen.

Työsuhteeni alku oli monien sattumien summa. Tunsimme yritystä pyörittävän Piritta Seppälän kanssa toisemme harrastuspiireistä ja otin häneen yhteyttä, kun pohdin oman yrityksen perustamista. Ajattelin, että Pirittalta voisin saada hyviä vinkkejä ja tietoa siitä, millaista yrittäjyys on. Emme ehtineet tuolloin tavata, ja kun sitten myöhemmin törmäsimme, olin jo haudannut yrityshaaveeni. Kävi ilmi, että minulla on monipuolinen kokemus juuri sellaisista toimiston tukitehtävistä, joihin Piritta tarvitsi apua. Lopulta asiat loksahtivat kohdalleen – minä olin vailla töitä ja Piritta palkkasi minut yrityksensä hallintoa pyörittämään.

Työsuhteeni on ollut koko ajan osa-aikainen, ja se on sopinut minulle. Minun ei ole tarvinnut vetää itseäni niin tiukalle eikä kaikki energia ole mennyt työntekoon. Olen saanut tämän työsuhteen aikana kaksi lasta, joten myös perhe-elämän kannalta osa-aikatyö on tuntunut minusta mielekkäältä.

Tällä hetkellä teen töitä kotoa 25 tuntia viikossa. Ennen lapsia osa-aikatyön rytmin kanssa oli vähän hakemista. Kun vanhempi lapseni meni vanhempainvapaani päätyttyä päiväkotiin, tuli päiviin selkeämpi rytmi ja työnteko helpottui. Teen omat työni lapsen hoitopäivän aikana, jotta voin illat viettää perheen kanssa. Luottamus on tällaisessa työsuhteessa tosi tärkeää. Reilu työnantajani kannustaa pitämään tarkkaa kirjaa työtunneista.

Minulle tämä on ollut ihan paras tapa yhdistää työ ja muu elämä. Pystyn sovittamaan työn omaan rytmiini niin hyvin, että koen melkein samanlaista vapautta kuin voisin yrittäjänä kokea. Minusta osa-aikatyö on tosi hyvä vaihtoehto pienten lasten kanssa, mutta myös monessa muussa tilanteessa. Energiaa ja aikaa jää muuhunkin, jos haluaa esimerkiksi satsata työn ohessa johonkin harrastukseen tai tehdä useampaa työtä rinnakkain.

Heidi Maaria Johansson

Haastattelu: Kreetta Haaslahti