Perehdytys

Sinulla on lakiin perustuva oikeus saada laadukasta perehdytystä aloittaessasi uudessa työssä. Perehdytykseen on oikeus kaikilla, vaikka kyseessä olisi vain lyhyempi keikkatyö tai kesätyö. Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on perehdytettävä sinut työtehtäviin, työvälineiden oikeaan käyttöön ja turvallisiin työtapoihin. Perehdytyksen aikana tutustut uuden työpaikkasi kulttuuriin, tapoihin, ihmisiin, käytäntöihin ja odotuksiin.

Perehdytysvaiheessa kannattaa kysyä aina, kun kysymys tulee mieleen ja kirjoittaa vaikka uusia asioita itselle muistiin ettei mitään tärkeää pääse unohtumaan. Uuden työsuhteen alussa saat paljon informaatiota ja opit uutta. Sen lisäksi voit tuoda esiin omia huomioitasi ja kehittämisideoita mikäli sellaisia löytyy.

Perehdytyksen aikana uutta työntekijää opastetaan:

  • omiin tehtäviinsä
  • työpaikan toimintaan
  • työvälineisiin
  • työturvallisuuteen

Perehdyttämissuunnitelma

Lähiesihenkilö vastaa tyypillisesti työntekijän perehdyttämisestä ja opastamisesta. Hän laatii kirjallisen suunnitelman, josta ilmenee perehdytyksen sisältö ja eteneminen. Suunnitelmaa tehdessä otetaan huomioon muun muassa työsuhteen kesto, ammattitaito, kokemus ja koulutus. Esihenkilön ei tarvitse pitää perehdytystä kokonaan itse, vaan voi hän voi jakaa vastuuta siitä muille työntekijöille. Vastuu perehdytyksestä säilyy kuitenkin aina johdolla ja esihenkilöllä.

Jokaisen uuden työntekijän on saatava riittävästi tietoa muun muassa työstä ja työpaikasta, työpaikan pelisäännöistä ja yhteisistä ohjeista, koneiden ja laitteiden sekä suojavälineiden käytöstä, turvallisesta työskentelystä ja työhön liittyvistä vaaroista ja riskeistä. Perehdytyksen aikana työntekijä oppii turvalliset työtavat sekä tunnistaa työssä mahdollisesti esiintyvät vaaratekijät.

Mitä tehdä ellet saa perehdytystä?

Ellet koe saaneesi riittävää perehdytystä tai jokin asia jäi sinulle epäselväksi, niin puhu asiasta esihenkilösi kanssa. Ellei se ole mahdollista, niin ota yhteyttä työpaikkasi työsuojeluvaltuutettuun tai luottamusmieheen. Muista, että voit kysyä apua myös työkavereiltasi.

Työnopastus

Perehdytys koskee myös vanhoja työntekijöitä. Työnopastus auttaa työpaikan sisällä uuteen tehtävään siirtyvää työntekijää tutustumaan henkilökohtaisiin tehtäviin, vastuisiin, vaatimuksiin ja edellytyksiin. Tehtävien ja työolosuhteiden muuttuessa työntekijät on opastettava uusiin asioihin. Muutostilanteessa työntekijä joutuu sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja myönteisetkin muutokset voivat aiheuttaa henkistä kuormittumista.

Työnopastusta tarvitaan, kun:

  • työtehtävät vaihtuvat
  • työmenetelmät muuttuvat
  • hankitaan ja otetaan käyttöön uusia koneita, laitteita ja aineita
  • työ toistuu harvoin
  • turvallisuusohjeita laiminlyödään
  • työpaikalla sattuu työtapaturma tai havaitaan ammattitauti
  • annetussa työnopastuksessa havaitaan puutteita
  • tilanne poikkeaa tavanomaisesta
  • havaitaan virheitä toiminnassa ja puutteita tuotteiden ja palvelujen laadussa.

Lähde: Työturvallisuuskeskus