Perhevapaasanasto

Mikä on erityisäitiysvapaan, vanhempainvapaan ja tilapäisen hoitovapaan ero? Erilaisia perhevapaamuotoja on lukuisia. Siksi olemme koonneet ne käteväksi taulukoksi.

Mikä?Milloin?Vapaan pituus
ÄitiysvapaaSynnyttävälle henkilölle, loppuraskaudesta ja synnytyksestä toipumiseen 30-50 arkipäivää
(5-8 viikkoa)
ennen laskettua aikaa
105 arkipäivää eli
noin neljä kuukautta
Erityisäitiysvapaa Mikäli työstä on vaaraa raskaudelle Heti, kun raskaus on todettu Äitiysvapaan alkamiseen saakka
IsyysvapaaIsä kotona biologisen tai adoptoidun lapsen kanssa. 18 päivää saa pitää samaan aikaan toisen vanhemman kanssa. 0-2-vuotiaan kanssa tai adoptiosta alle kaksi vuotta 54 arkipäivää eli noin yhdeksän viikkoa
VanhempainvapaaVanhemmat voivat jakaa vanhempainvapaan haluamallaan tavallaAlkaa äitiysvapaan päättyessä 158 arkipäivää eli noin kuusi kuukautta
HoitovapaaVanhemmat voivat jakaa hoitovapaan haluamallaan tavalla Vanhempainvapaan päättyessä Kunnes lapsi täyttää kolme vuotta
Osittainen hoitovapaaVanhempi lyhentää työaikaansa hoitaakseen lasta Joustava alle kolmevuotiaan lapsen kanssa.
Osittainen 1-2-luokkalaisen kanssa.
Joustava alle kolmevuotiaan lapsen kanssa.
Osittainen 1-2-luokkalaisen kanssa.
Tilapäinen hoitovapaaOikeus olla hoitamassa äkillisesti sairastunutta lasta Enintään 10-vuotias lapsi Neljä päivää per lapsi ja sairaus
Poissaolo pakottavasta perhesyystä Lyhytaikainen poissaolo työstä, jos välitön läsnäolo on välttämätöntä Sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn takia Kestoa ei ole laissa määritelty, tilanteen mukaan noin viikko
Poissaolo perheenjäsenen
tai muun läheisen hoitamiseksi
Pidempiaikainen poissaolo työstä, jos välitön läsnäolo on välttämätöntä Perheenjäsen tai muun läheisen erityistä hoitoa varten, (esimerkiksi terminaalivaihe) Sovittava työnantajan kanssa kestosta ja muista järjestelyistä