Työeläke

Työuran alussa eläke saattaa tuntua kaukaiselta. Työeläkemaksua maksetaan kuitenkin jokaisesta palkasta 17 ikävuodesta alkaen. Työeläke karttuu siis pikkuhiljaa koko työelämän ajan. Eläkettä kertyy myös opiskelun, työttömyyden ja lasten kotihoidon ajalta. Nuorena tehdyt valinnat vaikuttavat eläkkeen määrään.

Suomalainen eläkejärjestelmä on rakennettu niin, että työssä käyvät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet. Osa eläkkeitä varten kerätyistä rahoista kuitenkin rahastoidaan tulevaisuutta varten. Järjestelmä takaa toimeentulon vanhoille ja työkyvyttömille.

Mikä työeläke?

Työeläke ansaitaan omalla palkkatyöllä tai yrittämisellä. Jo nuorena voi olla oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen tai perhe-eläkkeisiin. Eläkettä alkaa kertyä 17-vuotiaasta alkaen.

Muita eläkkeitä

Työntekijä voi ottaa osittaisen vanhuuseläkkeen (25 % tai 50 %) jo 61-vuotiaana.

Vuonna 1964 syntyneillä ikäraja tulee nousemaan 62:een ja sen jälkeen syntyneillä ikäraja sopeutetaan odotettavissa olevaan elinikään.

Työuraeläkkeelle voi siirtyä pitkän ja raskaan työuran tehnyt 63-vuotias.

Pitkäksi ja raskaaksi työuraksi lasketaan yli 38 vuoden työ, jonka vuoksi työkyky on heikentynyt. Työkyky ei kuitenkaan ole niin huono, että työntekijä pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Syntymävuosi määrää, milloin voi jäädä vanhuuseläkkeelle.

Työntekijän ei ole pakko hakea eläkettä, vaikka hän olisi eläkeiässä. Mitä myöhemmin jää vanhuuseläkkeelle, sitä suuremman eläkkeen saa.

Huoltajan kuoltua leskelle ja lapsille voidaan maksaa perhe-eläkettä toimeentulon turvaamiseksi. Perhe-eläkkeitä ovat leskeneläke ja lapseneläke.

Ammatillisen kuntoutuksen ajalta voit saada kuntoutusrahaa, kuntoutuskorotusta ja kuntoutusavustusta. Kuntoutuksen tehtävänä on edistää työssä jaksamista ja parantaa työkykyä.

Työeläkeote on luettelo kaikista tuloistasi, jotka kartuttavat eläkettä. Tuleva eläkkeesi pohjautuu otteen tietoihin. Tiedot kannattaa tarkistaa säännöllisesti.

Eläkettä kertyy koko työuran ajan. Mitä enemmän työvuosia on edessä, sitä enemmän eläkettä ehtii kertyä.

Voit tarkistaa oman työeläkeotteesi työeläke.fi-palvelussa. Palvelussa voit katsoa myös arvion omasta eläkeiästäsi ja eläkkeesi alkamisajan. Jos olet syntynyt vuonna 2002, laskurin mukaan eläkeikäsi on 68 vuotta ja pääset eläkkeelle vuonna 2070.