Sinustako yrittäjä?

Yrittäjäksi voi ryhtyä, jos on idea ja uskoa onnistumiseen.

Suomessa on viisi erilaista yritysmuotoa: yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi), osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö ja osuuskunta.

Yrittäjyys vai palkkatyö?

Yrittäjän työssä on sekä hyviä että huonoja puolia. Yrittäjän tulot saattavat vaihdella paljon. Sen sijaan palkansaaja saa aina sovitun rahasumman.

freelancer

Yrittäjä saa päättää omasta työstään. Hän voi itse määrätä työajat, hinnat ja työtavat. Palkansaaja ei päätä näistä, vaan niistä määrää hänen työnantajansa.

Yrittäjä ei saa työttömyyskorvausta, vaikka tulot olisivat pienet tai loppuisivat kokonaan. Jos yrittäjä on sivutoiminen, hän on työttömänä oikeutettu korvaukseen. Palkansaajalle maksetaan työn loppuessa työttömyyskorvausta, jos hän ei ole aiheuttanut itse työn päättymistä.

Yrittäjä maksaa sosiaaliturvansa ja eläkemaksunsa itse. Palkansaajalla työnantaja maksaa niistä suuren osan.

Erilaisia yrityksiä

Toiminimi on yksinkertaisin yritysmuoto. Yrittäjä vastaa kaikista yrityksensä veloista. Yrittäjää verotetaan ansiotulosta.

Osakeyhtiön omistavat sen osakkeiden omistajat. Osakkeita voi ostaa ja myydä, joten omistajia voi olla paljon. Osakkeiden omistajat vastaavat yhtiön veloista vain omalla osuudellaan, eivät omaisuudellaan.

Avoimessa yhtiössä perustajia pitää olla vähintään kaksi. Kaikki perustajat vastaavat yhtiön veloista.

Kommandiittiyhtiössä on vähintään yksi yhtiömies, joka vastaa veloista. Lisäksi pitää olla ainakin yksi äänetön yhtiömies, joka toimii vain sijoittajana.

Osuuskunta tarjoaa hyötyä jäsenilleen. Se ei tavoittele voittoa. Osuuskunnat ovat tyypillisiä etenkin kaupan alalla.

Itsensä työllistäjä

Moni ammattilainen elättää itsensä omalla työllään esimerkiksi media-alalla, luovilla aloilla ja rakennusalalla. He saavat palkkion tekemistään töistä, mutta heillä ei ole pysyvää suhdetta mihinkään työnantajaan.

Työtä voi tehdä itsenäisesti freelancerina tai kevytyrittäjänä. Kevytyrittäjä saa palkkionsa laskutuspalvelun kautta.

Lain mukaan kevytyrittäjää kohdellaan sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa yrittäjänä. Veronmaksussa häntä kohdellaan palkansaajana, jos hän saa tulonsa laskutuspalvelun kautta.

Freelancer ottaa vastaan töitä eri asiakkailta ja laskuttaa heitä tekemästään työstä.

Alustatyö

Alustatyössä ihminen ottaa vastaan tehtäviä sähköisen alustan kautta. Alustatyö on yleistä esimerkiksi ruokakuljetuksissa.

Monessa maassa on käyty keskustelua siitä, pitäisikö alustatyön tekijöitä kohdella palkansaajina. Suomessa heitä pidetään tällä hetkellä yrittäjinä, vaikka he eivät saa päättää esimerkiksi hinnoista.