Työnhaku

Työnhaku on jokaiselle ajankohtainen asia vähintään kerran elämässä. Määräaikaisten sopimusten yleistyttyä työnhakuun saattaa joutua ryhtymään jopa useamman kerran vuodessa. Esimerkiksi luovilla aloilla ura usein etenee projekti kerrallaan.

Ota siis täältä työnhaku haltuun ja löydä näillä vinkeillä itsellesi unelmien työpaikka!

Käy tsekkaamassa myös työnhakijan muistilista.

Mitä dokumentteja tarvitsen työnhakuun?

Työhakemus

Työhakemuksessa osoitat, että sinulla on työpaikkailmoituksessa vaaditut ominaisuudet tai halua kehittää itseäsi. Sinun kannattaa korostaa omia vahvuuksiasi, jotka tekevät sinusta soveltuvan tehtävään. Ellet omaa niistä kaikkia, niin voit tuoda senkin reilusti ilmi. Nuorelta työnhakijalta puuttuvan laajan työkokemuksen voi korvata monissa tehtävissä oikeanlaisella asenteella ja innolla uuden oppimiseen.

Työhakemus on kirjoitettava kuhunkin paikkaan erikseen, jolloin voit korostaa juuri niitä asioita, joita kyseisessä paikassa tarvitaan. Samaa hakemusta ei kannata lähettää moneen paikkaan.

Hakemuksessa on perusteltava, miksi haluat tulla valituksi kyseiseen tehtävään. Kerro hakemuksessa työ- ja koulutushistoriastasi, millaisissa tehtävissä viihdyt ja millainen työntekijä olet. Ellei sinulla ole aiempaa työkokemusta, voit hakemuksessa kertoa harrastuksista, luottamustehtävistä ja muista vastuullisista tehtävistä.

Työhakemuksessa ei saa olla turhan vaatimaton, mutta on pysyttävä totuudessa. Hakemuksen suosituspituus on yksi sivu (A4).

Videohakemus

Video on hyvä tapa tuoda esiin omaa persoonaa, sillä videolla oma asenne välittyy työnantajalle hyvin. Videohakemukset ovat yleistyneet ja joskus työnantaja voi pyytää videohakemuksen kirjallisen hakemuksen sijaan. Videon voi myös tehdä kirjallisen hakemuksen liitteeksi. Se on hyvä keino erottua muista hakijoista.

Hyvä videohakemus on lyhyt ja ytimekäs. Videota tehdessä on tärkeä miettiä ja korostaa samoja asioita kuin tavallista hakemusta tehdessä. Myös videohakemus on syytä tehdä jokaiseen paikkaan erikseen, jotta pystyt tehokkaasti perustelemaan, miksi haluat juuri kyseisen työpaikan.

Videolla on tärkeää kiinnittää huomiota valaistukseen ja äänenlaatuun. Kuvaamiseen ei tarvitse mitään erityisiä laitteita, sillä laadukasta jälkeä saa aikaan myös älypuhelimella. On tärkeää huolehtia siitä, että video kuvataan mahdollisimman valoisassa, rauhallisessa ja hiljaisessa tilassa.

Ellet itse osaa kuvata ja editoida videota, niin kannattaa pyytää apua. Ystävistä tai läheisistäsi löytyy varmasti joku, joka on innostunut ja kiinnostunut videoiden tekemisestä.

Käy katsomassa vinkit parhaaseen videohakemukseen Instagramista!

Ansioluettelo eli CV (Curriculum Vitae) täydentää työhakemusta. Siitä ilmenee osaaminen, koulutus ja työkokemus. Ansioluettelon tiedot esitetään uusimmasta vanhimpaan eli järjestyksessä tuorein tieto ensin.

Hyvä ansioluettelo on virheetön, selkeä ja ytimekäs. Se korostaa haettavan tehtävän kannalta olennaisia asioita. Ansioluettelon suosituspituus on korkeintaan kaksi sivua (A4). Jos sinulla ei ole pitkää työhistoriaa, kannattaa mainita ansioluettelossa kaikki mahdollinen työkokemus. Lisäksi voit kertoa mitä muuta olet tehnyt, kuten esimerkiksi toiminta oppilas- tai opiskelijakunnassa sekä vapaaehtoistyö tai osallistuminen kielikursseille. Käy lataamassa itsellesi ilmainen ansioluettelomalli!

Perinteinen ansioluettelo voi hukkua muiden ansioluetteloiden joukkoon, jos hakijoita on paljon. Visuaalisesti erottuvan ansioluettelon voit tehdä esimerkiksi internetistä löytyvällä ilmaisella Canvalla tai Wordin/Pagesin mallipohjia apunaan käyttäen. Myös ansioluetteloa tehdessä sinun kannattaa pitää mielessä hakemasi työpaikka ja miettiä millainen ansioluettelo sopii tyyliltään juuri siihen paikkaan.

Varsinkin luovilla aloilla portfolio on hyvä pitää jatkuvasti ajan tasalla. Kerää jatkuvasti työnäytteitä ja valikoi niistä parhaat portfolioosi. Portfolio on hyvä tapa vakuuttaa työnantaja omasta osaamisesta jo siinä vaiheessa, kun työkokemusta ei vielä ole kertynyt. Sen avulla voi vapaamuotoisemmin esitellä omaa osaamistaan ja taitojaan.

Työnhakuprosessin aikana sinulta pyydetään usein suosittelijoita. Suosittelija voi olla esimerkiksi esimies tai opettaja. Suosittelijoilla tulisi olla kokemusta työskentelystä kanssasi. Älä siis laita suosittelijaksi ihmistä, joka on esimiehesi vain paperilla, mikäli hän ei ole seurannut työntekoasi aktiivisesti! ⁠Muistathan aina pyytää suosittelijalta etukäteen luvan, ennen kuin liität hänet hakemukseen suosittelijaksi.

Työhaastattelu

Mikäli työhakemus saa työnantajan kiinnostumaan, saat kutsun työhaastatteluun. Ennen haastattelua kannattaa tutustua etukäteen työantajan nettisivuihin. Kannattaa myös selvittää yrityksen tarkka sijainti, jotta löydät varmasti perille ajoissa haastattelupäivänä. Haastatteluun on saavuttava ajoissa ja virkeänä. Haastattelija luo sinusta mielikuvan jo kättelyn perusteella ja ensivaikutelmaa voi olla vaikea myöhemmin muuttaa. Avainasioita ovat hyvä ja kohtelias käytös sekä siisti ja huoliteltu ulkonäkö.

Asu kannattaa valita haettavan tehtävän mukaan. On eri asia hakea asiakaspalvelijan, tehtaan työntekijän tai johtajan paikkaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tunnet olosi vaatteissa luontevaksi ja mukavaksi. Myös sanaton viestintä, kuten ilmeet ja eleet vaikuttavat siihen millainen mielikuva haastattelijalle sinusta muodostuu. Haastatteluun kannattaa ottaa mukaan portfolio, johon on koottu työ- ja tutkintotodistuksia tai työnäytteitä. Työhaastattelussa voi pärjätä hyvin monella tavalla, joten on tärkeää olla reippaasti oma itsensä ja välttää liiallista jännittämistä.

Haastattelutilannetta voi harjoitella etukäteen ja miettiä vastauksia kysymyksiin, joita saatetaan esittää. Haastattelussa esitettävien kysymysten pitää liittyä haettavaan työtehtävään.

On myös asioita, joista työhaastattelutilanteessa ei tarvitse kertoa, vaikka työnantaja niitä kysyisikin. Esimerkiksi kysymyksiin perhetilanteesta ja -suunnitelmista, uskonnosta ja poliittisesta vakaumuksesta ei ole pakko vastata. Työnantaja ei saa asettaa työnhakijoita eriarvoiseen asemaan vastausten tai vastaamatta jättämisen perusteella.

Kaksi henkilöä keskustelee rennosti kokoushuoneessa. Työnhaku voi olla joskus muutakin kuin pelkkää stressiä.

Videohaastattelu

Työnhaussa käytetään yhä useammin videohaastattelua. Videohaastatteluun osallistuessa on tärkeää kiinnittää huomiota samoihin asioihin kuin tavalliseen haastatteluun mennessä. Siisti ja huoliteltu ulkonäkö ja kohtelias käytös välittyvät työnantajalle myös videohaastattelussa. Videolla on vain oltava oma itsensä eikä hymystä ole koskaan haittaa. On tärkeää varmistaa, että videolla näkyvä tausta on siisti ja ympäristö rauhallinen ja hiljainen.

Valmistautuminen videohaastatteluun:

  • Jos kysymykset ovat saatavilla ennakkoon, niin niihin kannattaa tutustua ennen haastattelun alkua. Kysymyksien yhteydessä saattaa olla tieto siitä, kuinka pitkiä vastauksia niihin toivotaan.
  • Harjoittele vastauksia ja kokeile eri kuvakulmia esimerkiksi nostamalla tietokoneen kameraa ylemmäs.
  • Testaa mikrofonia ja kaiuttimia ennakkoon.
  • Haastatteluhetkellä on tärkeää avata tietokone jo hyvissä ajoin.
  • Tarkista ajoissa tietokoneen ja nettiyhteyden toimivuus.

Henkilötestaus

Työnhakuprosessin aikana työnantaja saattaa kutsua sinut soveltuvuustestiin selvittääkseen sovellutko työtehtävään. Soveltuvuustestiin osallistuminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa, jos työpaikka on mieluinen.