Työeläke

Työuran alussa saattaa eläke tuntua hyvin kaukaiselta ajatukselta. Jokaisen on kuitenkin hyvä tietää perusasiat työeläkkeeseen vaikuttavista asioista ja eläkejärjestelmästä. Työuran aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat eläkkeen määrään.

Työuran aikana tehdyt valinnat vaikuttavat eläkkeen määrään.

Miten työeläke kertyy?

Työeläkemaksua maksetaan jokaisesta ansaitsemastamme palkasta 17 ikävuodesta alkaen. Työeläke karttuu siis pikkuhiljaa koko työelämän ajalta.

On hyvä tiedostaa, että mitä pidempään työskentelet ja mitä enemmän ansaitset, niin sitä enemmän eläkettä sinulle kertyy. Eläke voi kuitenkin karttua osin myös opiskelusta sekä työttömyyden, sairauspäivärahan ja vanhempainpäivärahan aikana.

Oman työeläkekertymän voi käydä katsomassa työeläkeotteesta. Palveluun kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla. Työeläkeotteen tiedot kannattaa tarkistaa säännöllisesti.

Samassa palvelussa voit katsoa myös arvion omasta eläkeiästäsi ja päivästä, koska eläkkeesi alkaa. Esimerkiksi, jos olet syntynyt vuonna 2002, on laskurin mukaan eläkeikäsi noin 68 vuotta ja pääsisit eläkkeelle vuonna 2070.

Eläkejärjestelmä

Työssäkäyvät maksavat työeläkemaksuillaan aina pääosan eläkkeellä olevien eläkkeistä. Työnantajan velvollisuus on järjestää työntekijöilleen eläkevakuutus ja tilittää eläkemaksut. Suomessa on useita työeläkelaitoksia, jotka huolehtivat työeläkkeiden myöntämisestä ja maksamisesta sekä neuvonnasta. Lisätietoa eläkejärjestelmän toimijoista löytyy Eläketurvakeskuksen nettisivuilta.

Työeläkejärjestelmää kehitetään kolmikantaisesti eli mukana vaikuttamassa ovat valtio, työntekijät ja työnantajat sekä yrittäjät. Työeläkejärjestelmä ja työeläketurvan varmistaminen ovat tärkeä asia ammattiliittojen edunvalvonnassa.

Muita eläke-etuuksia

Työkyvyttömyyseläkettä maksetaan, jos työkyky on alentunut sairauden tai vamman vuoksi vähintään vuoden ajaksi. Täyden työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen edellytyksenä on, että työkyky on alentunut vähintään 60 prosenttia.

Työkyvyttömyyseläke voidaan maksaa joko toistaiseksi jatkuvana tai määräaikaisena.

Perheenhuoltajan kuoltua leskelle ja lapsille voidaan maksaa perhe-eläkettä perheen toimeentulon turvaamiseksi. Perhe-eläkkeitä ovat leskeneläke ja lapseneläke.

Työuraeläke on vähintään 63-vuotiaille työntekijöille suunnattu eläkelaji, joka mahdollistaa pitkän ja raskaan työuran tehneelle siirtymisen eläkkeelle ennen alinta vanhuuseläkeikää.

Pitkiksi ja raskaiksi työuriksi lasketaan yli 38 vuotta kestäneet työurat, joiden jäljiltä työkykysi on heikentynyt. Heikentyminen on kuitenkin lievempää kuin työkyvyttömyyseläkkeen saajilla.

Vanhuuseläkkeelle voi jäädä oman ikäluokkansa alimmassa vanhuuseläkeiässä. Syntymävuosi vaikuttaa siihen, milloin voi jäädä eläkkeelle.

Työntekijän ei ole pakko hakea eläkettä, vaikka hän olisi saavuttanut oman eläkeikänsä. Mitä myöhemmin jää vanhuuseläkkeelle, sitä suuremman eläkkeen saa.

Työntekijä voi ottaa vanhuuseläkkeen osittaisena (25% tai 50%) maksuun jo 61-vuotiaana. Sitä kutsutaan osittain varhennetuksi vanhuuseläkkeeksi (OVE).

Vuonna 1964 syntyneillä raja tulee nousemaan 62 ikävuoteen ja vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä alaikäraja sopeutetaan elinajanodotteen muutokseen.

Ammatillisen kuntoutuksen ajalta voit saada kuntoutusetuuksia. Ammatillisen kuntoutuksen tehtävänä on edistää työssä jaksamista, parantaa työkykyä ja lisätä ammatillisia valmiuksia. Työeläkekuntoutuksen etuuksia ovat kuntoutusraha, kuntoutuskorotus ja kuntoutusavustus.