Irtisanominen ja irtisanoutuminen

Työsuhde voi päättyä monesta eri syystä. Irtisanominen tapahtuu yleensä työnantajan aloitteesta ja irtisanoutuminen puolestaan työntekijän aloitteesta. Määräaikainen työsopimus päättyy määräajan päättyessä tai sovitun työn valmistuessa.

Vakituisen työntekijän työsuhde voi päättyä työnantajan toimittamaan irtisanomiseen, työntekijän irtisanoutumiseen tai työsuhteen purkuun. Työntekijä voi itse irtisanoutua ilman syytä, mutta työnantajalta edellytetään perusteltua syytä irtisanomiselle.

Oli työsuhteen päättymisen syy mikä tahansa, työntekijän on hyvä muistaa pyytää työnantajalta työtodistus tehdystä työstä. Se on tärkeä paperi seuraavaa työpaikkaa hakiessa. Jos työntekijä on jäämässä työttömäksi, niin kannattaa pyytää myös Palkkatodistus.

Työntekijä irtisanoutuu

Työntekijä voi itse irtisanoutua ja päättää työsopimuksen. Työntekijä ei tarvitse työsopimuksen irtisanomiseen perusteita, pelkkä halu päättää työsuhde riittää.

Työntekijän lain mukaiset irtisanoutumisajat:

  • 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään viisi vuotta
  • yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli viisi vuotta.

Irtisanoutuminen on hyvä tehdä kirjallisella irtisanoutumisilmoituksella tai sähköpostilla, jossa näkyy päivämäärä, työntekijän nimi ja henkilötiedot sekä ilmoitus irtisanoutumisesta. Kirjallinen ilmoitus on hyvä toimittaa työnantajalle tai esihenkilölle henkilökohtaisesti. Löydät kirjallisen ilmoituksen mallin materiaaleista.

Työnteko jatkuu, kunnes irtisanomisesta on kulunut joko lain tai työehtosopimuksen mukaan määräytyvä Irtisanomisaika. Irtisanomisajat on määritelty laissa, mutta niistä on voitu poiketa työehtosopimuksessa tai työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella.

Työnantaja irtisanoo

Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Esimerkiksi toistuva työvuorojen noudattamatta jättäminen voi olla irtisanomisen peruste. Irtisanominen on mahdollista toistaiseksi voimassa olevien työsopimusten osalta. Määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa, ellei siitä ole erikseen sovittu työsopimuksessa.

Jos työntekijä laiminlyö työtehtäviään tai toimii muutenkin työnantajan mielestä moitittavasti, työntekijälle on ennen irtisanomista annettava varoitus. Varoituksen tarkoitus on kertoa työntekijälle, miten tämä on työnantajan mukaan menettelyt väärin ja antaa työntekijälle mahdollisuus korjata menettelynsä.

Työnantajan lain mukaiset irtisanomisajat:

  • 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään vuoden
  • yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli vuoden mutta enintään neljä vuotta
  • kaksi kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli neljä mutta enintään kahdeksan vuotta
  • neljä kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli kahdeksan mutta enintään 12 vuotta
  • kuusi kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli 12 vuotta.

Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen työntekijästä johtuvasta syystä. Tällöin irtisanomiselle on oltava aina työsopimuslain mukainen asiallinen ja painava peruste, joka voi olla esimerkiksi työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakava rikkominen tai laiminlyönti. Ennen irtisanomista työnantajan on kuitenkin annettava työntekijälle varoitus. Työnantajalla voi olla irtisanomisoikeus esimerkiksi silloin, jos varoituksesta huolimatta työntekijä jatkuvasti myöhästelee tai on toistuvasti poissa työstä.

Jos irtisanominen tapahtuu työntekijästä johtuvista syistä, on työntekijälle varattava ennen irtisanomista mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Halutessaan työntekijällä on oikeus ottaa työpaikan Luottamusmies mukaan tähän tilaisuuteen.

Irtisanomissyy voi olla myös työnantajan taloudellisen tilanteen heikentyminen, minkä vuoksi työ vähenee. Vaikka työt vähentyisivät, on työnantajan ennen irtisanomista yritettävä järjestää työntekijälle muuta hänen osaamistaan ja koulutustaan vastaavaa työtä tai kouluttaa hänet uusiin tehtäviin.

Jos irtisanominen johtuu taloudellisista syistä ja työpaikalla työskentelee alle 20 työntekijää, pitää työntekijää kuulla irtisanomisen yhteydessä. Jos irtisanova työnantaja työllistää yli 20 henkeä, pitää henkilöstön kanssa käydä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin työnantaja päättää toimenpiteistä, jotka voivat johtaa työntekijöiden irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen.

Yhteistoimintaneuvotteluiden tarkoitus on käsitellä työnantajan harkitsemien toimenpiteiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja, joilla pyritään välttämään tai ainakin vähentämään työntekijöihin kohdistuvia irtisanomisia. Näitä voivat olla esimerkiksi osa-aikatyö, lomautukset, uudet tehtävät yrityksen muissa osissa tai lisäkoulutus. Yhteistoimintaneuvotteluissa henkilöstöä edustaa luottamusmies.

Työntekijän raskaus tai perhevapaa ei ole lain mukainen irtisanomisperuste. Työnantaja voi irtisanoa äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla olevan työntekijän työsopimuksen taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla vain, jos työnantajan toiminta päättyy kokonaan.

Työsuhde voi päättyä myös silloin, kun työnantaja asetetaan konkurssiin.

Työsuhteen purkaminen

Työsuhde voi päättyä myös työsuhteen purkuun. Purussa työnteko ja palkanmaksu päättyvät heti, eikä irtisanomisaikaa ole. Työnantaja voi purkaa työsopimuksen vain erittäin painavan syyn perusteella. 

Työnantaja voi purkaa työsopimuksen, jos työntekijä on erittäin vakavasti laiminlyönyt tai rikkonut työsopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan. Esimerkiksi varastaminen tai työtovereiden, asiakkaiden turvallisuuden vaarantaminen tai oleskelu työpaikalla alkoholin vaikutuksen alaisena voivat oikeuttaa purkamaan työsuhteen heti. Usein tällaisissa tilanteissa taustalla voi olla jo useita laiminlyöntejä tai rikkomuksia, joista työntekijää on aikaisemmin myös varoitettu.

Työsuhteen purussa työnteko ja palkanmaksu päättyvät heti, eikä irtisanomisaikaa ole.

Vastaavasti työntekijä voi purkaa työsopimuksen, jos työnantaja rikkoo tai laiminlyö erittäin vakavasti omia velvoitteitaan, kuten palkanmaksua tai työturvallisuutta.

Työsopimusta voidaan lisäksi pitää purkautuneena, jos työntekijä on poissa töistä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaolonsa syyksi. Jos työnantaja tai tämän edustaja on poissa työpaikalta vähintään viikon ilmoittamatta sinä aikana sinulle pätevää syytä poissaololleen, voit katsoa työsopimuksen purkautuneen.

Palkanmaksu työsuhteen päättyessä

Työsuhteen päättyessä päättyy myös Palkanmaksukausi. Loppupalkka on maksettava työsuhteen viimeisenä päivänä, ellei toisin ole sovittu. Esimerkiksi työsopimuksessa on voitu sopia, että loppupalkka maksetaan yrityksen seuraavana normaalina palkanmaksupäivänä. Mikäli työntekijällä on työsuhteen päättymishetkellä pitämättömiä vuosilomapäiviä tai muita palkallisia vapaapäiviä, korvataan ne hänelle rahana palkanmaksun yhteydessä.

Mikäli loppupalkan suoritus viivästyy sovitusta maksupäivästä, on työntekijällä oikeus saada korkolain mukaisen viivästyskoron lisäksi täysi palkkansa odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä. Muistuta siis työnantajaasi loppupalkan maksamisen viivästymisestä ja vaadi samalla viivästyskorkoa maksettavaksi.