Opiskelin ammattikorkeakoulussa restonomiksi, kun aloin kärsiä epämääräisistä terveysoireista, joista yksi oli näkökentän merkittävää pienentymistä aiheuttava näköhermon tulehdus. Lopulta pitkällisten poissulkemisdiagnoosien myötä selvisi, että minulla on MS-tauti. Pari ensimmäistä vuotta opiskelin ihan tavallisesti päiväopintoina, mutta sitten sairaus paheni ja olin 10 viikkoa sairauslomalla. Päätin vaihtaa monimuoto-opintoihin, mikä tarkoitti, että pystyin opiskelemaan myös etänä ja omaan tahtiin. Käytännössä valmistuinkin sitten ennätysajassa, mutta opiskelun ilo jäi sairastelun ja suorittamisen varjoon.
Tilanne on taudin osalta nyt rauhallinen, vaikka se rajoittaakin toimintakykyäni aiheuttamalla voimakasta uupumusta eli fatiikkia sekä jalkojen spastisuutta. Valmistuttuani tein matkailualan töitä, mutta pitkät ja hektiset työpäivät aiheuttivat ylikuormittumista ja vedin itseni ihan piippuun. Neuroliiton vertaistukijakoulutuksessa tutustuin ihmiseen, jonka vinkistä päätin hakea uudelleenkoulutukseen. Nyt opiskelen eläkeyhtiön kuntoutustuella tradenomiksi englanninkielisellä kansainvälisen liiketoiminnan linjalla. Se tuntui luontaiselta jatkumolta, sillä työskentelin aiemminkin kansainvälisessä ympäristössä. Tukea on myönnetty vuoden 2023 loppuun, mutta luulen, että voisin valmistua jo aiemmin.
Yritän myös tehdä kaikki mahdolliset kouluhommat arkena ja pyhittää viikonloput palautumiselle.
Olen oppinut huolehtimaan omasta palautumisestani. Noudatan säännöllistä arkirytmiä – arkena esimerkiksi herään ja menen nukkumaan suunnilleen samaan aikaan. Päivän luentojen jälkeen pidän tauon ennen kuin alan kirjoittaa esseitä tai tehdä muita koulutehtäviä. Tauon aikana saatan nukkua päiväunet, syödä avomieheni kanssa tai katsoa jotain sarjaa. Myös koulutöitä tehdessä huolehdin tauoista – hyödynnän Pomodoro-tekniikkaa, jossa 25 minuutin esseen kirjoittamisen jälkeen on viiden minuutin tauko. Lopetan koulutöiden tekemisen yleensä kuuteen tai ihan viimeistään seitsemään mennessä ja loppuilta on sitten vapaa-aikaa. Yritän myös tehdä kaikki mahdolliset kouluhommat arkena ja pyhittää viikonloput palautumiselle.
Tuki on tärkeää
Ajanhallinta on jaksamisen kannalta tärkeää ja puhun siitä paljon itsekin toimiessani Neuroliiton vertaistukijana. Koen myös saavani monenlaista tukea. Eläkeyhtiön rahallinen tuki mahdollistaa uudelleenkouluttautumisen, mutta ilman avomieheni arkista ja henkistä tukea en tähän pystyisi. Hän huolehtii käytännössä meillä ruuanlaitosta ja muista kotitöistä. Olen sairauteni kanssa täysin sinut, mutta välillä minullekin tulee henkisiä romahduksia. Silloin puolisoni lohduttaa ja kannustaa, ja nostaa minut taas jaloilleni vakuuttaen, että kyllä me yhdessä tästäkin selvitään.
Myös opiskeluyhteisöni tuki on ollut aivan ihanaa. Vaillinaisuudestani huolimatta opiskelukaverit ja opettajat ovat tukeneet minua opintojeni edistämisessä. Olen esimerkiksi saanut erityisjärjestelypassin, mikä tarkoittaa, että saan vähän lisäaikaa tenteissä ja tehtävien palautuksissa ilman, että myöhäisempi palautus vaikuttaa arvosteluun. Olen saamastani tuesta kiitollinen koko Lapin ammattikorkeakoulun yhteisölle.
Minulle oli todella tärkeää edetä elämässäni ja jatkaa itseni kehittämistä sen sijaan, että olisin tyytynyt tilanteeseeni ja jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle alle kolmekymppisenä. Haluan kannustaa ihmisiä luottamaan itseensä ja tarttumaan uusiin, kiinnostaviin tilaisuuksiin, olipa kyse uudelleenkouluttautumisesta sairauden vuoksi, alanvaihdosta tai jostain ihan muusta. Koskaan ei kannata luovuttaa!
Teksti Kreetta Haaslahti
