Olen kohdannut työurani aikana monenlaisia esihenkilöitä ja sitä kautta oppinut tunnistamaan hyvän esihenkilön ominaisuuksia sekä sen, miten paljon hyvä esihenkilö vaikuttaa myös omaan työssä jaksamiseen. Opiskelen tällä hetkellä sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi ammattikorkeakoulussa. Tätä ennen opiskelin ammattikoulussa lastenohjaajaksi.
Minulla oli äärimmäisen kannustava esihenkilö ensimmäisessä pidempiaikaisessa työpaikassani ammattikoulusta valmistumisen jälkeen. Hän antoi palautetta sekä hyvässä että pahassa, ja hänen tyylinsä oli aina rakentava ja eteenpäin vievä. Keskusteluista ei koskaan jäänyt ikävää tunnetta, vaan henki oli hyvä. Aiemmin olin tehnyt vain erilaisia pätkätöitä, ja nyt pitkäaikaisemmassa työsuhteessa oli tosi tärkeää saada palautetta, joka auttoi minua saamaan varmuutta ja kehittymään työssäni.
Minusta hyvä esihenkilö on ennen kaikkea helposti lähestyttävä.
Samainen esihenkilö sanoi töiden alkaessa, että ensimmäiset kuukaudet saatan olla tosi poikki työpäivien jälkeen. Hän kertoi, että se on sosiaalialalla tosi tyypillistä eikä sitä tarvitse säikähtää. Näin jälkikäteen arvostan ihan valtavasti sitä, että hän sanoi sen suoraan. Kun sitten huomasin, että todellakin olin väsyneempi ja uupuneempi kuin mihin olin opintojen tai harjoittelujen aikana tottunut, osasin suhtautua asiaan ihan toisella tapaa. Aiheesta oli myös helppo puhua esihenkilön kanssa, kun hän oli jo ottanut sen puheeksi. Kävimme myös keskustelua siitä, onko uusia, kuormittavia työtehtäviä kenties liikaa tai jotain muuta, mitä voimme tehdä.
Minusta hyvä esihenkilö on ennen kaikkea helposti lähestyttävä. Hänelle on helppo puhua ja keskusteluissa hänen kanssaan kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Itse kärsin esimerkiksi aika hankalasta fyysisestä sairaudesta, jonka vuoksi olen välillä joutunut olemaan äkillisesti pois töistä. Sillä on iso vaikutus omaan oloon, jos esihenkilö kuittaa poissaoloilmoituksen myönteisesti eikä syyllistäen.
Hyvän esihenkilön kanssa uskaltaa ottaa puheeksi myös sen, jos on mokannut. Minulle kävi esimerkiksi kerran niin, että oli menossa kertomaan työpaikkani toiminnasta erääseen kouluun. Saavuin koulun aulaan ja soitin henkilölle, joka minun piti siellä tavata. Nopeasti kävi ilmi, että olin väärässä koulussa enkä ehtisi alkuperäisessä aikataulussa enää oikeaan paikkaan. Saimme tilanteen selvitettyä ja siirrettyä esittelyäni niin, että ehdin paikalle. Soitin esihenkilölleni, etten myöhästymiseni takia ehdi kokoukseen, joka meillä piti olla vielä samana päivänä. Hän rupesi nauramaan ja totesi: ”Viikon eka moka! Hyvä, että sait sen alta pois, niin muista ei tunnu enää niin pahalta mokata tällä viikolla.” Tätä ihanaa asennetta olen itsekin koittanut sittemmin ylläpitää. Teini-iässä ja alle parikymppisenä mokat tuntuivat melkein maailmanlopuilta, mutta ikä ja kokemus ovat tuoneet varmuutta. Asioilla on tapana järjestyä!
Teksti Kreetta Haaslahti