Kausityö stuerttina oli loistovalinta

Valmistuin ensihoitajaksi keväällä 2013 ja olen tehnyt siitä asti töitä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Kiinnostukseni alaa kohtaan heräsi armeijassa lääkintämiehen hommissa. Tässä ammatissa voin vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin omalla tekemiselläni ja näen työni vaikutukset heti.

Yleensä ambulanssi soitetaan hädän hetkellä, ja sydäntäni lämmittää se, että voin ammattini kautta tarjota ihmisille apua silloin, kun he sitä tarvitsevat. Ensihoitajana tunnen tekeväni työtä, jolla on tarkoitus, ja se motivoi minua.

Ensihoitaja Arto Karjalainen tekee kausitöitä stuerttina

Työ Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella on hektistä. Työtä tehdään aina vuorokausi kerrallaan ja keikkamäärät ovat usein isoja. Välillä se tuntuu kuormittavalta. Olin ollut ensihoitajan hommissa reilut viisi vuotta, kun ilmailualalla työskentelevä ystäväni ehdotti minulle kausityötä stuerttina. Hetken asiaa mietittyäni päätin hakea paikkaa. Tykkään asiakaspalvelusta ja työstä ihmisten parissa, joten stuertin rooli voisi tarjota kaipaamaani uutta näkökulmaa työelämään ja samalla pienen hengähdystauon.

”Opiskeluaikana tehdyn ammatinvalinnan ei tarvitse olla lopullinen eikä sen suhteen kannata olla liian vakavamielinen.”

Sain paikan ja niin minulle aukesivat ovet ilmailualalle. Onneksi myös pelastuslaitos suhtautui asiaan myötämielisesti. Sovimme kahdesta puolen vuoden virkavapaajaksosta, jotka pidin talvella 2018 ja 2019. Niiden aikana toimin kausityöntekijänä lomalentoyhtiöllä, joka lensi Kanariansaarille, Hurghadaan Egyptiin ja Madeiralle Portugaliin. Etelän kohteiden ohella olen nähnyt myös minulle uusia pohjoismaisia pikkukaupunkeja Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.

Tämä on ollut minulle ihan täydellinen valinta ja olen tosi tyytyväinen, että tartuin tilaisuuteen. On tuntunut tosi hyvältä ottaa etäisyyttä ensihoitajan työhön, vaikka pidän siitäkin edelleen, ja odotan jo paluuta vakituiseen työhöni keväällä 2020.

Toivon muidenkin rohkeasti kokeilevan erilaisia vaihtoehtoja uransa aikana. Opiskeluaikana tehdyn ammatinvalinnan ei tarvitse olla lopullinen eikä sen suhteen kannata olla liian vakavamielinen. Tarttukaa eteenne tuleviin tilaisuuksiin sydäntänne kuunnellen!

Arto Karjalainen

Teksti: Reetta Haaslahti