Koronapandemia laittoi keväällä 2020 monia asioita uusiksi. Myös ylioppilaskirjoitusten aikataulun. Minua tiivistetty aikataulu ei kuitenkaan koskenut, sillä olin hajauttanut kirjoitukseni kolmeen osaan, ja viimeiselle keväälle jäi vain pitkä matematiikka. Odotukseni ennen kirjoituksia olivat matalalla, sillä tiesin, ettei monen kuukauden luku-urakka sovi minulle. Siksi kaikkien aineiden alustavat tulokset yllättivät minut iloisesti.
Olen hakenut ammattikouluun ylioppilaspohjaiselle linjalle opiskelemaan muoti- ja vaatetusalaa. Lukion pänttäyssessioiden jälkeen kaipaan nyt oikeaa tekemistä, ja muoti on aina ollut intohimoni. Olen tuttavapiirissäni ainoa, joka ei hae ammattikorkeakouluun tai yliopistoon, mutta ei se minua pahemmin haittaa. Kesäksi sain asiakaspalvelutöitä Korkeasaaresta, ja ainakin toistaiseksi luvatut työsopimukset pyritään pitämään voimassa. Perehdytys ja työn alkaminen tosin ovat siirtyneet myöhemmäksi.
En todellakaan kuvitellut, että viettäisin abivuoteni kevään kirjoitusten jälkeen kotona palapelien parissa. Suunnitelmissani oli nähdä ystäviä, ja lähteä yksin Espanjaan harjoittelemaan kieltä. Kuvittelin myös etsiväni kuumeisesti upeaa asua ylioppilasjuhliani varten. Nyt kaikki tämä on tauolla eikä juhlista tietoakaan. Vuoden 2020 ylioppilaille haluaisin lähettää voimia ja jaksamista. Tilanne saa ärsyttää, vaikka maailmassa tapahtuukin kauheita asioita, ja omalla kohdalla kyseessä on ”vain juhlat”. Tämän piti olla tärkeä hetki elämässämme, ja nyt kaikki on poissa. Vuosien päästä tätä voi kenties muistella toisin silmin. Me jäämme historiaan abiturientteina, jotka kirjoittivat viisi ainetta viikossa, ja maailmalla riehui tuhansien ihmisten hengen vienyt pandemia.
Elämä kyllä kantaa, hokee äitini aina minulle. Se tuntuu ärsyttävältä, ja vääränlaisen lohdun antamiselta, mutta niin se vain sittenkin näyttää menevän. Kirjoituksia aikaistettiin, ja se oli hirveää, mutta tässä me edelleen olemme. Kokeista ei aina tule kymppiä, mutta silti maailma jatkaa pyörimistään. Nuoret, älkää stressatko itseänne uuvuksiin ennen kuin elämä on edes ehtinyt alkaa. Antakaa itsellenne armoa ja olkaa lempeitä myös toisillenne.
Ansa Rajakangas
Haastattelu: Kreetta Haaslahti
