Kategoria: Uncategorized

  • Työssä jaksaminen

    Elämässä tulee välillä ylä- ja alamäkiä, ja erilaisia terveysongelmia saattaa ilmaantua kaikille. Mikäli sinulla on terveyteen liittyviä huolia tai sairausoireita, kannattaa niihin yleensä hakea apua jo varhaisessa vaiheessa ennen kuin oireet pahenevat. Nykypäivän hektisessä työelämässä mielen hyvinvointiin liittyvää oireilua esiintyy yhä useammin. Sopiva tuki ja hoito auttaa ennen kuin hankalampia työkykyongelmia ehtii ilmaantua. Liikaa työkuormaa?…

  • Mitä on yhteistoiminta?

    Yhteistoiminta on työnantajan ja työntekijöiden välinen keskustelu, jossa käsitellään työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä kysymyksiä.

  • Luvat ja kortit

    Monilla aloilla tarvitset viranomaisen myöntämän todistuksen siitä, että hallitset työssäsi työturvallisuuden kannalta oleelliset seikat. Lain mukaan esimerkiksi pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita työssään käsittelevän on suoritettava hygieniapassi. Tässä artikkelissa käymme läpi luvista ja korteista yleisimpiä.

  • Netin käyttö työaikana

    Työantajallasi on oikeus määrätä mihin työntekijä työaikaansa käyttää. Työnantajalla on myös oikeus määrätä omistamiensa laitteiden, kuten työpuhelimien ja tietokoneiden käytöstä. Hän voi kieltää internetin käyttämisen muuhun kuin työasioiden hoitoon.

  • Soveltuvuustestaus rekrytoinnin yhteydessä

    Henkilöarviointeja eli niin sanottuja soveltuvuustestejä voidaan tehdä rekrytoinnin yhteydessä tai työsuhteen aikana.

  • Verotus

    Veroja kerätään yhteiseen toimintaan, kuten esimerkiksi terveydenhuollon ylläpitoon ja koulutuksen järjestämiseen.

  • Mikä on lakko? Entä työtaistelu?

    Tiedätkö, mikä ero on työsululla, tukilakolla ja työtaistelulla?

  • Mitä tehdä, jos lapsi sairastuu?

    Jos alle 10 v. lapsi sairastuu täytyy joissain tapauksissa huoltajan hoitaa häntä kotona. Miten työnantaja suhtautuu tähän?

  • Armeija tai siviilipalvelus edessä?

    Työnantaja ei saa irtisanoa työsopimusta työntekijän varusmies- tai siviilipalveluksen vuoksi. Palveluksen päättyessä tai keskeydyttyä työntekijällä on oikeus palata ensisijaisesti aikaisempaan työhönsä.

  • Paljonko pitää olla lepoaikaa työpäivän aikana ja niiden välillä?

    Mikä on lepoaikaa ja paljonko sitä tulee jäädä työvuorojen väliin?